Anna Lotan PRO -silmänympärysihon, kaulan ja huulien ihon hoitotuotteet
Silmien ja kaulan alueilla iho on yleensä herkkää ja suhteellisen ohutta ja siinä on luonnostaan erittäin vähän talirauhasia. Nämä ihoalueet ovat aktiivisia, sillä ne käyttävät lihasten liikkeitä kommunikointiin muiden kanssa.
Siksi ei ole yllättävää, että silmänympärysiho ja kaulan alue paljastavat ensimmäiseksi henkilön iän. Ikääntymisen merkit näkyvät ensimmäisenä kyseisillä ihoalueilla ja niillä on taipumus lisääntyä iän myötä. Kun taas keinot korjata ovat melko rajalliset – erityisesti kaulan alueella.
Silmänympäryksille on kehitetty erilaisia kosmeettisia ratkaisuja ihon nuorentamiseksi (kirurgisten toimenpiteiden lisäksi). Näitä ovat mm. ihon täyteaineet, kiristyslangat, Botox, kemialliset kuorinnat jne.
Kolme yleisintä ongelmaa päivittäisessä silmänympäryshoidossa on:
Silmäpussit ja turvotus – löytyy eri ihotyypeiltä ja ilmenee erityisesti, jos yöuni on jäänyt lyhyeksi. Turvotus kertoo nesteen kertymisestä.
Hienot juonteet silmän ulkokulmissa (harakan varpaat) ovat tyypillisiä kuivaihoisilla ja yleensä lisääntyvät iän myötä. Rasvaiselle iholle on ominaista syvemmät juonteet.
Tummuus silmän alla – voi johtua eri syistä, mutta yleensä johtuu laaje tuneista hiussuonista tai liiasta melaniinista, johon on yleensä perinnöllinen taipumus.
Kosmeettinen ratkaisu:
Peptideihin ja kasvien kantasoluihin perustuvat tuotteet – peptidit sisältävät proteiineja, jotka vaikuttavat solusta soluun viestintään, joka taas vaikuttaa ryppyihin vähentämällä lihasten liikkeitä. Kantasolut taas kannustavat soluja uudistumaan.
Polymeerit, jotka muodostavat kalvon polymeerit (luonnollisen tai synteettisen) – kun vesi haihtuu voiteesta jää ihon pinnalle ohut kalvo, joka kuivuessaan kiristää ihon, johon se on kiinnitetty. Näin saadaan kiinteämpi ulkonäkö, jossa juonteet näkyvät vähemmän. Kalvon vaikutus säilyy tuntien ajan.

Täyteläinen, okkluusion muodostava voide, joka on suunniteltu säilyttämään kosteuden ja pehmittämään herkkää silmänympärysihoa.
Tämä vesi-öljyssä -emusio sulkee kosteuden ihoon ja on näin ihanteellinen kuivalle silmänympärysiholle ja juonteisiin. Jos asiakkaalla on taipumusta silmänympärysihon turvotukseen, on suositeltavampaa käyttää Puffinex Under Eye -seerumia.
Vaikuttavat ainesosat:
Kosteutta sitovat ainesosat: Proliini (aminohappo) yhdistettynä palmuöljyjohdannaiseen
Biomimeettiset kosteuttajat: aminohapot, Kuolleen meren mineraalit, hyaluronihappo, sodium PCA (aminohappojohdannainen)
Pehmittävät, elastisuutta lisäävät öljyt: Karitevoi, jojobaöljy ja mehiläisvaha
Antioksidantit: E-vitamiini, retinyylipalmitaatti (A-vitamiini)
INCI: Zea Mays (Corn) Starch, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Beeswax (Cera Alba), Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Dipalmitoyl Hydroxyproline, Glycine, Undecylenoyl Glycine, Sodium PCA, Serine, Glutamic acid, Glycine Soja Oil, Aspartic acid, Leucine, Sea Water (Maris Aqua), Alanine, Lysine, Arginine, Sodium Hyaluronate, Lonicera Caprifolium (Honeysuckle) Extract, Tyrosine, Phenylalanine, Valine, Threonine, Proline, Isoleucine, Tocopherol, Histidine, Tocopheryl Acetate, Retinyl Palmitate.
Intensiivinen silmänympärysihon hoitotuote, joka on suunniteltu parantamaan ihon rakennetta ja vähentämään hienojen juonteiden näkymistä. Naamio vähentää myös tyypillistä aamuturvotusta silmänympärysiholla.
Levitä naamiota 1 – 2 kertaa päivässä tai aina tarvittaessa. Hiero kevyesti, kunnes tuote imeytyy. Ei huuhdella pois.
Vaikuttavia ainesosia:
- Kosteutta sitovat ainesosat: Glukoosi ja xylitoli
- Juonteiden muodostumista ehkäisevät ainesosat: Peptidit (Matrixyl 3000, Darutoside ja Argireline) sekä yhdiste, jossa aminohappo proliinin ja palmuöljyn johdannainen
- Luonnollista lipidikalvoa vahvistavat, pehmittävät ja elastisuutta parantavat kasviöljyt: Karitevoi, kaakaovoi ja kookosöljy
- Ihon kimmoisuutta parantavat, pehmittävät ainesosat: magnesiumin ja potassiumin suolat
- Kiinteyttävät ainesosat: Silkkialbizian kuoriuute
- Antioksidantit: E-vitamiini ja esteröity C-vitamiini
INCI: Aqua (Water), Echinacea Purpurea Flower/Leaf/Stem Extract, Cyclopentasiloxane, Caprylic/Capric Triglyceride, Glycol Palmitate, Hydrogenated Palm Kernel Glycerides, Glycerin, C14-22 Alcohols, Propylheptyl Caprylate, Myristyl Alcohol, Xylitylglucoside, Methyl Methacrylate Crosspolymer, Dipalmitoyl Hydroxyproline, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Anhydroxylitol, Albizia julibrissin bark extract, Theobroma Cacao (Cocoa) Product Profile www.annalotan.com Anna Lotan Ltd., 10 Hailan St. P.O. Box 166, Or-Akiva 3060000, Israel info@annalotan.com Page 2 of 1 Version 2: November 6, 2018 Excipient Class: Seed Butter, Sodium Cocoyl Amino Acids, Myristyl Glucoside, C12-20 Alkyl Glucoside, Sodium Hyaluronate, Butylene Glycol, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Squalane, Hydrogenated Palm Glycerides, Xylitol, Sarcosine, Ascorbyl Tetraisopalmitate, Lonicera Caprifolium (Honeysuckle) Extract, Polysorbate 60, Dimethicone, Sodium Polyacrylate, Glycine Soja (Soybean) Oil, Lonicera Japonica (Honeysuckle) Flower Extract, Acetyl Hexapeptide-8, Potassium Aspartate, Polysorbate 20, Magnesium Aspartate, Carbomer, Darutoside, Daucus Carota Sativa (Carrot) Root Extract, Beta-Carotene, Tocopherol, Palmitoyl Tripeptide-1, Palmitoyl Tetrapeptide-7.

Kevyt, nopeasti ihoon imeytyvä voide silmänympärysiholle ja kaulan iholle. Jättää iholle mattapinnan. Kätevä tuubipakkaus.
Levitä voidetta pieni määrä puhdistetulle silmänympärysiholle aamuin illoin sekä reilummin kaulan iholle.
Vaikuttavat ainesosat:
Pehmittävät kasviöljyt ja vahat: Moringaöljy, Karitevoi
Ihoidenttiset öljyt: skvaleeni, beta-sitosterol
Kosteuttavat ainesosat: glyseriini, hyaluronihappo
Antioksidantit: E-vitamiini, A-vitamiini (retinyylipalmitaatti)
Rauhoittavat ainesosat: Kuusama- ja silmäruohouute
INCI: Water (Aqua), Alcohol , Glyceryl Stearate, Glycerin, Polysorbate 60, Caprylic/Capric Triglyceride , Cetearyl Alcohol, Propanediol, Sorbitan Stearate, Shea Butter (Butyrospermum Parkii) , Ethylhexyl Stearate, Behenyl Alcohol, Isopropyl Myristate, Squalane, Glycine Soja (Soybean) Sterol, Dimethicone , Moringa Oleifera Seed Oil, Ceratonia Siliqua (Carob) Gum, Sodium Hyaluronate, Phenethyl Alcohol, Honeysuckle (Lonicera Caprifolium) Extract, Euphrasia Officinalis Extract, Linoleic Acid, Carthamus Tinctorius, Lonicera Japonica (Honeysuckle) Flower Extract, Tocopheryl Acetate, Tocopherol, Beta-Sitosterol, Squalene, Carbomer, Triethanolamine , Aluminum Starch Octenylsuccinate, 1,2-Hexanediol, Caprylyl Glycol, Retinyl Palmitate, Disodium EDTA
Öljytön seerumi, joka on suunniteltu tarjoamaan välittömästi pehmittävän ja kiinteyttävän vaikutuksen kuiville alueille, joihin on taipumusta muodostua pieniä juonteita.
Levitä sormenpäillä muutama tippa seerumia silmänympärysiholle tai muille aluille, joihin on taipumusta muodostua pieniä juonteita. Seerumi imeytyy nopeasti antaen iholle mukavan ja sileän tunteen. Sopii hyvin myös meikin alle!
INCI: Aqua (Water), Cyclopentasiloxane, Squalane, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Glycerin, Dipalmitoyl Hydroxyproline, Polygonum Aviculare Extract, Albizia Julibrissin Bark Extract, Isopropyl Myristate, Glycine Soja (Soybean) Oil, Cetyl Phosphate, Butylene Glycol, Sodium Hydroxide, Tocopherol, Centella Asiatica Leaf Extract, Darutoside, Sodium Hyaluronate, Caprylyl Glycol, Phenoxyethanol, Polyacrylate Crosspolymer-6, Chlorphenesin, Carthamus Tinctorius Oil, Linoleic Acid, Beta-Sitosterol, Squalene, Tocopheryl Acetate, Retinyl Palmitate, Polyvinyl Alcohol, Sodium Phytate, Parfum (Fragrance), Limonene, Linalool.
Kiinteyttävä, turvotusta vähentävä ja tummaa silmänympärysihoa kirkastava peptidi-seerumi silmänympärysiholle
Tummuus silmänympärysiholla johtuu usein hiusverisuonien heikentyneestä toiminnasta. Tämä tummuus katoaa sormenpäällä kevyesti painettaessa ja on hetkellisesti nähtävissä sormi iholta pois nostettaessa.
Seerumin aktiiviset ainesosat tehostavat hellävaroen hiusverisuonistoon ja hiusimusuonistoon kertyneiden kuona-aineiden poistumista ja näin aikaansaavat turvotuksen vähenemistä ja ihon kirkastumista.
Seerumi kiinteyttää ja antaa silmänympärysiholle hyvän olon tunteen.
Levitä seerumia aamuisin puhdistetulle silmänympärysiholle.
Aktiiviset ainesosat:
- Kirkastavat ainesosat: B3 -vitamiini
- Kosteuttavat ainesosat: Hyaluronihappo, maitohappo
- Kiinteyttävät ainesosat: Peptidit (Palmitoyl Tetrapeptide-7, Palmitoyl Oligopeptide)
- Rauhoittavat ainesosat: Kuusama- ja silmäruohouute
- Antioksidantit: Chrysin (kasviperäinen flavonoidi kärsimyskukasta)
INCI: Aqua (Water), Glycerin, Alcohol, Niacinamide, Isononyl Isononanoate, Dicaprylyl Ether, Caprylic/Capric Triglyceride , Hydroxypropyl Starch Phosphate, Cetearyl Olivate, Myristyl Myristate, Pentaerythrityl Distearate, Sorbitan Olivate, Sodium Hyaluronate, Titanium Dioxide, Mica, Lonicera Caprifolium (Honeysuckle) Extract, Euphrasia Officinalis Extract, Lactic Acid, Silica, Lonicera Japonica (Honeysuckle) Flower Extract, Parfum (Fragrance), Steareth-20, N-Hydroxysuccinimide, Chrysin, Palmitoyl Tetrapeptide-7, Palmitoyl Oligopeptide.
Välittömästi kohottava ja kiinteyttävä seerumi, joka häivyttää ryppyjä ja juonteita. Sopii paikallisesti / koko kasvoille sekä silmäympärysiholle. Dermatologisesti testattu.
Seerumin teho perustuu yhdisteeseen, joka sisältää 8 % Sichuanin pippuria ( Zanthoxylum Bungeanum) ja Acetyl Hexapeptide-8 (Argireline).
Nämä yhdessä toimivat iholla botoxin tavoin vähentäen kasvojen mikrolihasten jännittymisestä johtuvia ryppyjä ja juonteita.
Panthenol (B5-vitamiini) muodostaa iholle ohuen kavon, joka pidentää tuotteen ihoa pehmittävää hoitovaikutusta.
Hyaluronihappo sitoo ihoon kosteutta.
Antioksidantti hydroksiasetophenoni toimii tuotteen luonnolisena säilyvyyttää parantavana ainesosana.
Käyttöohje:
Levitä seerumia muutama pisara silmänympärysiholle, otsaan ja mihin tahansa, missä hienoja juonteita esiintyy. Odota n. 30 sekunnin ajan, kunnes tuote on imeytynyt ja levitä sen jälkeen päivä- tai yövoide. Tuotetta voi käyttää koko kasvoilla.
INCI: Aqua (Water), Panthenol, Acetyl Hexapeptide-8, Propanediol, Glycerin, Zanthoxylum Bungeanum Fruit Extract, 1,2-Hexanediol, Oleyl Alcohol, Hydroxyacetophenone, Sodium Hyaluronate Caprylhydroxamic Acid, Ethylhexylglycerin, Polyacrylate Crosspolymer-6, Polyvinyl Alcohol, Sodium Phytate

Tehohoito huulien iholle. Yksi tuote – kolme vaikutusta:
- Kosteuttaa tehokkaasti herkkää huulien ihoa.
- Kuorii hellävaraisesti huulien ihoa ja jättää huulten pinnan pehmeäksi.
- Vahvistaa huulien luonnollista suojaa premium-luokan öljyillä ja antioksidanteilla.
Käyttöohje: Levitä pieni määrä tuotetta huulille. Hiero, kunnes hilseilevä iho on poistunut ja iho tuntuu pehmeälle (n. 30 s). Käytä tuotetta 1 – 2 x päivässä. Voit levittää huulipunan välittömästi kuorinnan jälkeen. Täydennä hoitoa Lip Balm -huulihoiteella.
INCI: Moringa Oleifera Seed Oil, Glycine Soja (Soybean) Sterol, Maris Aqua (Sea Water), Plukenetia Volubilis Seed Oil, Sodium Hyaluronate, Dipalmitoyl Hydroxyproline, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Daucus Carota Sativa (Carrot) Root Extract, Beta-Carotene, Retinyl Palmitate, Glycine Soja (Soybean) Oil, Glycosphingolipids, Ananas Sativus (Pineapple) Fruit Juice, Tocopherol, Phospholipids, Squalene, Phoenix Dactylifera (Date) Fruit Extract, Linoleic Acid, Carthamus Tinctorius Oil, Tocopheryl Acetate, Squalane, Cholesterol, Dunaliella Salina Extract.

Täyteläinen ja vaikuteaineista ”rikas” balsami kuiville ja hilseileville huulille.
Tuote sisältää runsaasti sheavoita ja oliiviöljyä, skvaleenia ja triglyseridejä (rasvat), jotka hoitavat ja ehkäisevät huulien kuivumista ja hilseilyä. Tuotteen sisältämä mehiläisvaha täyteläistää balsamin koostumusta ja tekee tuotteesta erityisen sopivan vuodenaikojen vaihtumisesta aiheutuvaan kosteuden vähenemiseen huulilla. Täyteläinen, mutta hyvin imeytyvä koostumus, joka jättää huulille miellyttävän pehmeän ja kosteutetun tunteen.
Käyttöohje: Levitä pieni määrä tuotetta huulille päivittäin, tarvittaessa useita kertoja päivässä.
INCI: Shea Butter (Butyrospermum Parkii), Isohexadecane, Squalane, Beeswax, Caprylic/Capric Triglyceride, Stearalkonium Hectorite, Propylene Carbonate, PEG-45/Dodecyl Glycol Copolymer, Hydrogenated Castor Oil, Parfum (Fragrance), Lecithin, Tocopherol, Ascorbyl Palmitate, Hydrogenated Palm Glycerides Citrate
Täyteläinen, kuitenkin rasvaton ja tahmaamaton voide kaulalle. Auttaa säilyttämään kaulan ihon pehmeyden ja nuorekkuuden.
Voide sisältää upean yhdistelmän mineraaleja, antioksidantteja ja kasviuutteita, joilla on kosteuttava, suojaava ja kiinteyttävä yhteisvaikutus.
Käyttöohje: Levitä pieni määrä Nymphaea-voidetta puhdistetulle kaulan ja decolléten iholle iltaisin. Hiero kevyesti, kunnes voide on imeytynyt.