Kauniita unia eli parhaat vinkit ihonhoitoon yöllä

Kauneusunet ei ole ihan tuulesta temmattu käsite, sillä uni ja lepo todella kaunistavat ihoa. Yön aikana uudet ihosolut korvaavat soluja, jotka ovat menettäneet elinvoimansa. Lisäksi iho saa levätä ilman ulkoisia rasitteita, kuten UV-säteitä, tuulta, pakkasilmaa tai vaikkapa meikkiä. Ihon luontaista uudistumista voi tukea ja tehostaa sopivalla kosmetiikalla.

Ihonhoito yötäkin vasten kannattaa aina aloittaa huolellisella puhdistuksella. Vanha viisaus siitä, ettei meikit kasvoilla kannata mennä nukkumaan, pitää todellakin paikkansa. Meikinpoiston merkityksen huomaa sitä selvemmin mitä enemmän ikää tulee. Vaikka illalla siis väsyttäisi kuinka, tartu toimeen, se palkitaan kyllä aamulla! Erityisen rajusti meikit kasvoilla nukuttu yö kurittaa silmänympärysihoa. Parhaatkin yökosmetiikkatuotteet toimivat vain, jos pääsevät vaikuttamaan puhtaalla iholla.

Ennen yöunia on hyvä hetki kuoria iho tai käyttää kasvonaamiota. Jos kuorinta tai naamio on poispestävä, käytä sitä puhdistuksen jälkeen ennen hoitotuotteiden levitystä. Nykyisin myynnissä on lisäksi monia kuorivia tuotteita, jotka voi jättää vaikuttamaan kasvoille yön ajaksi. Jos käytät kuorivaa yötuotetta, lue ohjeesta, miten sitä käytetään: voiko alle levittää vaikkapa seerumia vai kannattaako kuoriva tuote laittaa puhtaalle iholle. Lisäksi myynnissä on yönaamioita, jotka voi jättää kasvoille unien ajaksi. Varmista naamionkin käyttöohje aina pakkauksesta.

AHA Gel 10 Exfoliation Booster kuorii ja uudistaa ihoasi yön aikana. Levitä tämä geelimäinen seerumi illalla yövoiteen päälle ja jätä vaikuttamaan. Aamulla ihosi on uskomattoman kirkas ja pehmeä!

Ihon puhdistuksen (ja mahdollisen kuorinnan) jälkeen kasvojen iholle kannattaa käyttää kasvovettä, joka tasapainottaa ihon pH-arvon. Kasvoveden jälkeen oikea hoitotuotejärjestys kasvoille yöksi on hoitoneste, seerumi, voide ja silmänympärysvoide. Kasvoöljyn paikka jakaa mielipiteet. Osa laittaa sen voiteen alle, osa vasta voiteen päälle. Yönaamio kannattaa joka tapauksessa levittää iholle viimeisenä.

Miksi tarvitaan erillinen yövoide?

Yöllä ihonhoidossa kannattaa suosia runsaampia koostumuksia ja tehokkaampia tuotteita kuin päiväkäytössä. Usein kuulee kysyttävän, miksi samaa voidetta ei voi käyttää sekä päivällä että yöllä. Mihin yövoidetta oikein tarvitaan? Onko se vain kosmetiikkafirmojen keino rahastaa asiakkaita?

Ei se ole. Yöllä voi toki käyttää samaa voidetta kuin päivällä, mutta se ei yleensä ole järkevin eikä tehokkain valinta. Päivävoiteiden koostumus on lähes poikkeuksetta kevyempi eli vähemmän hoitava kuin yövoiteiden, koska harva haluaa, että kasvot kiiltelevät päivällä tai että meikki kuoriutuu voiteen päältä. Tämä ei silti tarkoita, että yövoiteen on pakko olla paksu ja ravitseva. Myös kevyt koostumus voi riittää, jos ainesosat ovat oikeat.

Kuivan ihon yövoide
Rich Night Cream on täyteläinen yövoide kuivalle iholle, joka pehmittää ihoa tehokkaasti.

Joissakin päivävoiteissa on lisäksi aurinkosuojakerroin, jota ei yöllä tarvita. Suojakerroin yökäytössä voi jopa tukkia ihohuokoset. Lisäksi se vie tuotteessa tilaa unten maille paremmin sopivilta ainesosilta.

Yövoide, -seerumi, -kuorinta tai -naamio kannattaa ehdottomasti hankkia, jos haluaa ihonhoidolta tuloksia ja jos toivoo, että iho näyttää aamulla levänneeltä. Jokaisen iho kaipaa yölläkin ihan vähintään kosteutta. Sopivan tuotteen valintaan on hyvä kysyä vinkkiä kosmetologilta, sillä ihon tarpeet ovat yksilöllisiä ja riippuvat myös ihotyypistä ja elämäntilanteesta.

On hyvä muistaa, että ihon aineenvaihdunta ei pysähdy yöllä. Iho siis tuottaa myös yöllä talia ja hikoilee. Senkin vuoksi on tärkeää valita juuri omalle ihotyypille soveltuva yövoide, jotta iho saa varmasti parhaan mahdollisen hyödyn. Mikä tahansa yövoide ei automaattisesti sovi kaikille.

Ihoa korjaava yövoide
Noni Balsam korjaa ympäristötekijöiden aiheuttamia vaurioita ihossa.

Vitamiineja, happoja ja pigmentin vaalentajia – koko yö aikaa hoitaa!

Yö on tehokkaiden raaka-aineiden kulta-aikaa, koska mikään ei häiriköi niiden toimintaa – eikä ketään haittaa, vaikka iho vähän kiiltelisikin ravitsevista tuotteista. Yöllä kannattaa käyttää esimerkiksi A-vitamiinia, joka ei ole paras yhdistelmä auringonvalon kanssa. Yöaikaan myös A-vitamiinin vahva muoto retinoli saa vaikuttaa rauhassa, kun UV-säteily ei ole heikentämässä sen toimintaa tai herkistämässä ihoa.

Retinol Cream -voiteen retinoli vapautuu ihoon vähitellen.

Myös pigmenttiläiskiin vaikuttavat, vaalentavat ainesosat ovat erinomaisia yökäytössä. Liiallista melaniinin tuotantoa vastaan on helpompi taistella yöllä, kun UV-säteet eivät ole kiihdyttämässä läiskien syntymistä.

Ihoa vaalentava voide
C White Night Cream vaalentaa pigmenttiläiskiä ja kirkastaa ihon.

Hedelmähapot ovat nekin erinomainen yöhoitaja. Esimerkiksi glykolihappo ja maitohappo kuorivat ihoa yön aikana ja siten pehmentävät sekä kirkastavat ihoa. Maitohappo myös sitoo ihoon kosteutta. Happohoito auttaa uudistamaan ihoa yön aikana entistä tehokkaammin. Ja kun ihon kuorii yöllä, siihen ei tarvitse käyttää erikseen aikaa illalla!

Tehohoida yöllä myös huulet, kädet ja jalat. Jos mahdollista, kuori huulet illalla vaikka sokerin ja hunajan seoksella ja levitä perään runsaasti huulivoidetta. Voitele kädet ja jalat ja pue päälle puuvillahanskat ja -sukat.

Intensive Lips Smoother -huulikuorinnalla ja Lip Smoother -huulihoiteella pidät huultesi ihon joustavana ja pehmeänä!

Yö on myös hyvää aikaa päivettää sekä kasvojen että vartalon ihoa, jos pidät itseruskettavista tuotteista. Näin väri ehtii kehkeytyä iholla yön yli ja mahdollisen pistävän hajun ehtii vielä pestä pois iholta aamulla.

Ole tarkkana silmänympärysten kanssa

Jotta yöunista tulisi mahdollisimman kaunistavat, kannattaa muistaa muutama seikka.

Nuku tarpeeksi ja pidä kiinni unirytmistäsi. Mikään kosmetiikkatuote ei korvaa laadukasta ja riittävää yöunta.

Älä levitä muualle kasvoille tarkoitettuja ihonhoitotuotteita aivan silmien lähettyville etenkään, jos silmäsi ovat herkät. Tehokkaat ainesosat ja hajusteet voivat turvottaa silmiä, jolloin tulos aamulla ei ehkä ole ihan toivotun kaltainen. Silmänympärystuotteet ovat asia erikseen ja niitä kannattaa ehdottomasti suosia ainakin illalla, mieluiten aamuin illoin. Käytä silmänympärysvoiteita ja -seerumeita ohjeen mukaan ja riittävän vähän kerralla, niin vältät luomien turvotuksen.

Kokeile yöunilla silkkityynyliinaa: se ei ime ihonhoitotuotteita itseensä ja on hellä myös ikääntyvälle, ohuelle ja rypistymiseen taipuvaiselle iholle. Jos heräät usein ”tyynynkuvat” kasvoilla, eli ihoon tulee yön aikana painaumia, silkkiä kannattaa todella testata. Silkkityynyliina voi auttaa vähentämään myös yön aikana syntyvää mekaanista ärsytystä, kun liikumme unissamme ja iho hankautuu tyynyliinaan. Herkkäihoisella se voi johtaa punoitukseen iholla. Vaihda tyynyliina riittävän usein sen materiaalista riippumatta. Näin säästät ihoa epäpuhtauksilta.

Muista puhdistaa iho myös aamulla. Yötuotteet ovat työnsä tehneet ja on päivätuotteiden vuoro. Kylmä vesipesu on monen suosikki ja tehokas herättäjä. Muista käyttää vesipesun jälkeen kasvovettä, ettei ihon pH horjahda vinksalleen. Jos ihosi on rasvoittuva, epäpuhdas tai käytät todella ravitsevia yöhoitotuotteita, kannattaa iho puhdistaa aamullakin putsarilla. Näin pääset aloittamaan päivän ihonhoidon ”puhtaalta pöydältä”.

Hanna Pesonen

Hanna Pesonen on arvostettu kauneusjournalisti, jolla on 15 vuoden kokemus Suomen johtavista aikakauslehdistä. Hän on työskennellyt viimeksi Kauneus ja Terveys -lehdessä, Eevassa ja Gloriassa. Työssään hän on testannut vuosittain kymmenittäin kosmetiikkatuotteita ja tutustunut eri kasvohoitoihin sekä seurannut läheltä kauneusalan kehitystä. Hänellä on laaja ja vankka tietämys etenkin ihonhoidosta, eri tuotteista, raaka-aineista ja tehokkaista hoitomuodoista. Pesonen haluaa murtaa kauneudenhoitoon yhä liittyviä ennakkoluuloja ja kannustaa kaikenikäisiä naisia hoitamaan ihoaan ja saamaan siten hyviä tuloksia. Hän testaa tuotteita ja antaa vinkkejä Instagramissa @hannapesonenbeauty.

Jaa somessa!

Scroll to Top