Anne Pohtamo-Hietanen testasi uuden sukupolven aurinkosuojatuotteet

Anne Pohtamo-Hietanen teki nuoruudessaan yhden ihonhoidollisen virheen, jonka seuraukset olivat ikävät.

Olen aina pitänyt hyvää huolta ihostani. Paitsi sen yhden kerran, kun otin Dubaissa muotimatkalla aurinkoa hotellin katolla ilman aurinkosuojaa. Ihoni paloi ja kipuilin kauan myös pigmenttiongelmien kanssa.

Tämä oli minulle katkera opetus ja nykyään suojaan huolella ihoni isoilla suojakertoimilla.

Niinpä Anne ilahtuikin suuresti, kun sai testattavakseen Anna Lotan PRO -sarjan uutukaiset, Ultra Light Cream Gel SPF50+ ja Broad Spectrum Sun Shield SPF50+ -voiteet, jotka molemmat ovat ns. uuden sukupolven UV-suojan sisältäviä päivävoiteita korkealla 50+ suojakertoimella.

Uudet voiteemme pääsivätkin ”tuplatestiin”, sillä Annen kevääseen mahtui kaksi aurinkoista matkaa. Ensin hän suuntasi tyttärensä Jasminen kanssa Salzburgiin, joka on Annen mukaan maailman kaunein kaupunki.

Siellä todellakin tarvitsin aurinkosuojavoidetta, sillä kävelimme tyttäreni kanssa siellä nähtävyyksiä ja putiikkeja katsomassa useita tunteja päivässä, kolmen päivän ajan.

Sen matkan jälkeen olin vain kaksi päivää Suomessa ja lähdimme mieheni Arton kanssa Floridaan ja siellä se aurinko vasta porottikin!

Ihoni voi molempien matkojen ajan todella hyvin.

Anne Pohtamo-Hietanen viihtyy miehensä Arton kanssa kesäisin sienimetsässä.
Anne Pohtamo-Hietanen viihtyy miehensä Arton kanssa kesäisin sienimetsässä ja käyttää suojakertoimellista päivävoidetta myös silloin.

Uuden sukupolven UV-suojat

Anna Lotan PRO käyttää tuotteissaan ns. uuden sukupolven UV-suojia, joilla tarkoitetaan UV-filttereitä, jotka on kehitetty parantamaan UV-suojauksen tehokkuutta, siedettävyyttä, ympäristöystävällisyyttä ja käyttökokemusta perinteisiin UV-filttereihin verrattuna. 

Uuden sukupolven UV-filtterit edustavat viimeisintä teknologista kehitystä ihon suojaamisessa UV-säteilyltä. Kehityksessä otetaan huomioon sekä ihon terveys että ympäristön suojelu.

Uuden sukupolven UV-suojien edut

1 Laajakirjoinen suoja

Uuden sukupolven UV-suojat kattavat laajemman spektrin UV-säteilyä perinteisiin UV-suojiin verrattuna. Ne antavat suojan sekä UVA- että UVB -säteilyltä ja osa myös HEV-valolta (sininen valo).

Anna Lotan PRO:n käyttämät UV-filtterit antavat suojaa myös siniseltä valolta.

2 Valostabiilius

Uuden sukupolven UV-suojat eivät hajoa helposti auringonvalossa, toisin kuin monet vanhemmat UV-filtterit, jotka ovat olleet käytössä jo 1970-luvulta alkaen.

Se, että UV-suojat ovat valostabiileja tarkoittaa pidempikestoista suojaa ilman jatkuvaa tuotteen uudelleen levittämistä.

3 Parempi siedettävyys iholla

Uuden sukupolven UV-suojat on kehitetty erityisesti herkälle iholle, eivätkä ne aiheuta yhtä helposti ärsytystä tai allergisia reaktioita, kuin aiemmin käytössä olleet UV-filtterit.

4 Ympäristöystävällisyys

Monet uudensupolven UV-suojat eivät ole haitallisia koralleille tai vesieliöille toisin kuin vanhemmat UV-filtterit.

Anna Lotan PRO:n käyttämät uuden sukupolven UV-filtterit ovat iho- ja ympäristöystävällisiä.

5 Käyttömukavuus

Uuden sukupolven UV-suojat eivät jätä iholle valkoista kalvoa ja imeytyvät hyvin ihoon. Tämä parantaa käyttökokemusta erityisesti kasvoille tarkoitetuissa tuotteissa.

Anne ihastuikin Anna Lotan PRO -sarjan uusiin Sun Select -linjan voiteisiin, juuri niiden helpon levittyvyyden ja nopean imeytymisen vuoksi.

En millään tulisi toimeen ilman hyvää aurinkosuojaa. Suosittelen lämpimästi näitä Anna Lotan PRO:n aurinkosuojavoiteita!

Anna Lotan PRO:n uuden sukupolven UV-suojat ovat iho- ja ympäristöystävällisiä.
Anna Lotan PRO:n uuden sukupolven UV-suojat ovat iho- ja ympäristöystävällisiä.

Ultra Light Cream Gel SPF50+ ja Broad Spectrum Sun Shield SPF50+ -voiteet eivät pelkästään anna tehokasta ja turvallista suojaa UV-säteilyltä. Ne sisältävät paljon myös ihoa muulla tavoin hoitavia ainesosia: pehmittäviä rasva-aineita, kosteuttavia aineita ja tietysti myös ihoa oksidatiiviselta stressiltä suojaavia antioksidantteja.

Anne jäi hiljattain eläkkeelle pitkäaikaisesta työstään Suomen Raamattuopiston naistyön koordinaattorin työstä. Viimeiset perehdytykset työn jatkajalle on tehty ja tietokoneen kannen on siltä osin voinut sulkea. Eipä enää rasita sinivalo siinä määrin Annen ihoa!

Annen ja hänen perheensä kesään kuuluu ”muuttaminen” maalle kesäpaikkaan. Siellä päivät täyttyvät puutarhassa touhuamisesta, pihaleikeistä lastenlasten kanssa ja sienimetsässä samoilusta Arton kanssa, joten aurinkosuojan sisältäville päivävoiteillemme on siis käyttöä jatkossakin.

Pidä sinäkin hyvä huoli ihostasi turvallisesti. Anna auringon paistaa ja nauti kesästä. Suojaa ihosi uuden sukupolven UV-filtterin sisältävillä päivävoiteillamme!

Hannele Aallos

Artikkelin kirjoittaja työskentelee tuotepäällikkönä Anna Lotan PRO Finlandilla.

Annen kuva: Arto Hietanen

P.S. Lyhenne HEV-valo eli ns. sininen valo tulee englannin kielen sanoista High Energy Visible light eli suomeksi korkeaenerginen näkyvä valo. HEV-valo viitaa sinivioletin valon osaan näkyvästä valospektristä, n. 400 – 500 mm aallonpituus. Sitä säteilevät mm. auringonvalo, LED-näytöt, älypuhelimet ja tietokoneruudut.

Jaa somessa!

Scroll to Top
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.